Olen työssäni nähnyt ja havainnoinut sosiaalisen median käytön lisääntymisestä erityisesti mainonnassa. Perinteinen lehtimainonta on vähentynyt painopisteen siirtyessä enemmän sosiaaliseen mediaan. Kokonaan lehtimainontaa ei voi jättää, koska senkin kautta tavoittaa asiakkaita. Printti ja some toimivat tällä hetkellä rinta rinnan. Nuoret aikuiset ja tulevat aikuiset ovat tottuneet älylaitteiden käyttöön. Heille sosiaalisen median käyttö ja seuraaminen ovat luonnollista. Luulen somen käyttämättömyyden olevan heille epänormaalia. Tämä on vain oletus vailla tutkimustietoa. Sitä niin sanottua mututietoa. Sosiaalinen media eri sovelluksineen – nykyisine ja tulevineen – on ja tulee olemaan mahdollisuus. Somen kautta eri tahot ovat näkyviä saaden itseään ja asiaansa esille. Julkaisuja ja mainoksia on niin paljon helpompi sekä nopeampi tehdä kuin printtimainonnan kautta muutaman kerran vuodessa. Printin käyttö on myös erittäin paljon kalliimpaa kuin sosiaalisen median kautta näkyminen. Miksi ei käyttää edullisempaa, mutta tehokkaampaa tapaa?

Mainonta, eri tahojen esillä olo, tiedon jakaminen, tiedotteiden levittäminen, harrastuksista informointi, viime hetken muutoksista tiedottaminen ja niin edelleen. Se onnistuu sosiaalisen median kautta. Se on paljon tehokkaampaa, halvempaa ja nopeampaa kuin käydä erikseen jokainen asianosaistaho läpi. Sähköposti on tietysti myös tehokas tapa tämän tyyppisiin tiedotuksiin. Julkinen puoli jakaa tiedotteita paljon muun muassa Twitterissä ja Facebookissa. Se on kustannustehokasta ja nopeaa sekä siitä jää muistijälki. Paperitiedotteet ovat kalliimpia. Toki täytyy muistaa, että kaikki eivät käytä sosiaalista mediaa. Perinteinen mainostaminen ja tiedottaminen täytyy siksi myös jatkua ainakin tärkeimmiltä osin. Kun yksityiset ihmiset ovat siirtyneet keskustelemaan, tutkimaan, viihtymään ja verkostoitumaan sosiaalisen median kautta, niin ammatillisen toiminnan on seurattava perässä, kuten on jo tehnytkin. Vielä on silti esimerkiksi paljon yrityksiä, jotka eivät ole sosiaalisessa mediassa. Ymmärrän sen, koska se vaatii resursseja. On mielestäni parempi olla ilman Facebook-sivuja kuin että ne ovat, mutta ei julkaista päivityksiä. Toimimattomuus luo väärää mielikuvaa yrityksestä. Voihan olla, että työaika kuluu varsinaiseen yritystoimintaan eikä resursseja riitä esimerkiksi aktiivisuuteen sosiaalisessa mediassa. Ei some silti ole itseisarvo. Se on vain tehokas työkalu. Ammatilliselta kannalta sosiaalista mediaa ei enää voi olla huomioimatta. Siellä kannattaa olla, jos haluaa tavoittaa ihmiset.

Käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa vaatisi opettelua. Käyttäjät viestivät erittäin negatiivissävytteisesti varsinkin, jos saavat tehdä sen tuntemattoman nimimerkin takaa. Monet hakevat aiheita, joihin pääsisivät kommentoimaan ilkeästi. Jotkut kutsuvat sitä kannanottamiseksi ja että se on heidän mielestään normaalia. Minun mielestäni on väärin, jos kommentointi keskittyy virheiden etsimiseen ja negatiivissävytteiseen kommentointiin. Miltä sinusta tuntuisi, jos netissä kirjoitettu sanottaisiin sinulle itselle kasvotusten? Uskaltaisitko tehdä sen itse kasvotusten? Haluaisitko edes tehdä niin, jos juttelet kasvotusten oikean henkilön kanssa? Sosiaalinen media on ollut todennäköisesti vielä liian vähän aikaa, jotta oikeanlainen nettietiketti olisi päässyt muodostumaan. Kirjoittelu netissä vaatii vielä käyttäytymissääntöjen sisäistämistä. Se tapahtuu toivottavasti ajan kanssa. Jälleen pitää muistaa, että suurin osa osaa käyttäytyä kunniallisesti. Harvalukuisempi joukko saa ilmiön aikaan.

Sosiaalisen median kanavia vaikuttaa olevan tämän opintojakson mukanaan tuoman tiedon perusteella paljon enemmän, kuin olen tiennyt. Olen itse käyttänyt aikuisväestön suosimia sosiaalisen median kanavia ollen samaan aikaan ihan tietämätön nuorison käyttämistä kanavista. He ovat siirtyneet toisiin kanaviin, joita vanhempansa eivät käytä. Ehkä ne ovat myös trendikkäämpiä ja coolimpia. Onneksi osa kanavista on vakiintuneita, että niissä tapahtuu vain normaaleja päivityksiä. Facebook, Instagram, YouTube. Niillä pärjää jo pitkälle. Jos koko ajan tulee uusia kanavia, kuka pysyy perässä ja mistä niihin kaikkiin käyttäjät? Osa varmaan kuihtuu pois. Mitä sinne ladatulle historialle tapahtuu? Keskustelut vain katoavat joskus, kun kanava lopettaa toimintansa? Osin on turhan nopeaa muutosta sosiaalisen median kanavissa, mutta osaksi on onneksi jatkuvuutta edellä mainittujen megatrendien myötä. Ne riittävät minulle vallan mainiosti.

Yksityishenkilöt voivat omalla aktiivisuudellaan vaikuttaa yritysten näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa. He voivat tykätä, jakaa ja kommentoida julkaisuja, esittää niihin tai niissä kysymyksiä ja laittaa yrityksen seurantalistalle. Täten he voivat haastaa yrityksiä olemaan aktiivisempia ja innostaa näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa. Julkaisija huomaa, että julkaisut tavoittavat ihmisiä ja niillä on merkitystä.

Itse tulen hyödyntämään sosiaalista mediaa tulevaisuudessa, kuten nykyisin. Seurailen itseäni kiinnostavia aiheita Facebookissa ja Instagramissa. YouTubesta näen kiinnostavia videoita. En varmaankaan lisää omaa julkaisuaktiivisuuttani tai osallistu keskusteluihin. Jatkan varovaisuuden periaatteella ja hoidan keskustelut ei-julkisesti muita väyliä pitkin. Hyödynnän sosiaalista mediaa tiedon etsimiseen ja reaaliaikaisen tiedon saamiseen itselleni tärkeistä aiheista.